Arkisto väsymystä:lle

Neljä päivää ja 48 työtuntia myöhemmin

Posted in innostusta, tuloksia avainsanoilla , , , on 2.03.2009 by Timo Albert

Toinen versio on siis palautettu professorille. Toisaalta on veto pois, mutta toisaalta on hirveästi adrenaliinia.

Voi olla, etten jaksa herätä töihin huomenna. Tai siis tänään.

Jes!

Pitkä päivä edessä

Posted in kuvailua avainsanoilla , , on 1.03.2009 by Timo Albert

Tulisipa tästäkin päivästä yhtä motivoitunut kuin eilisestä. Sain kuitenkin nukuttua herätyskelloon asti. Toivottavasti se riittää.

Tehtävissä tämä vieläkin on, mutta saas nähdä. Kolme isoa (suhteellisesti) juttua, joista yhdelle on annettu sitä tekohengitystä, toista määrämittaista aloitin eilen ja kolmas laajennustyö on kokonaan miettimättä.

Laitan tekstin tyrkylle oikeaan kohtaan ja käy postilaatikolla kävelemässä.

Työsarkaa riittää viikonlopuksi

Posted in hahmottelua, kuvailua, tuloksia avainsanoilla , , , on 27.02.2009 by Timo Albert

Huh huh. Viikonloppu aikaa ja n. neljä kohtuullisen isoa asiaa käsiteltävänä. Aika paljon on uudelleenkirjoittamista ja jäsentelyä, mutta onneksi ei tarvitse mitään kokonaan uutta kehittää eikä uusia artikkeleita lukea. Kuvaa vaan mitä on tehnyt tarkemmin ja laittaa lukemistaan artikkeleista jäljen myös sinne graduun.

Saas nähdä. Aivan mahdollista tämä vielä on. Onneksi väsymys ei ole vielä ylitsepääsemätöntä, vaikka aika kuitti tämänkin päivän jälkeen olen.

Ei jaksa enempää

Posted in valitusta avainsanoilla , , on 13.02.2009 by Timo Albert

En kertakaikkiaan pysty enempään tänään. Harmittaa.

Ensimmäinen oikolukukierros jäi tekemättä. Lyhennelmän jätin jo suosiolla maanantaiaamuksi ja nyt tuo loppupäätelmälukukin tökkii.

Olisin halunnut tämän pois mietityttämästä viikonloppuna, mutta en vain kykene yhtään enempää.

Harmittaa.

Conclusions Smonclusions

Posted in valitusta avainsanoilla , on 13.02.2009 by Timo Albert

Väsyttääää!

Kolme läpikäyntiä jäljellä. Missä motivaatio?

Posted in valitusta avainsanoilla , , on 13.02.2009 by Timo Albert

.

H – 5

Posted in innostusta, kuvailua, suunnittelua avainsanoilla , , on 12.02.2009 by Timo Albert

Löysin yhden tehtävän lisää, mutta sain kolme tehtyä.

Huomiseksi jäi vielä paljon, mutta nyt on takki tältä erää tyhjä.

Vaikea valinta

Posted in suunnittelua, tehostamista, valitusta avainsanoilla , , , , on 12.02.2009 by Timo Albert

Tehdäkö väkisin vaikeaa mutta pakollista asiaa, kun veto on jo pois (ja vähän huono olokin), vai tehdäkö niitä helpompia, joita nyt ei ole aivan välttämätöntä edes tehdä?

Aikaahan ei ole.

Blogilistalla ja jatko-ohjelmaa

Posted in kuvailua, selittelyä, suunnittelua avainsanoilla , , , , on 11.02.2009 by Timo Albert

Tämä blogi pääsi eilen eniten wordpressissä kasvaneiden top 100 -listalle hetkellisesti. Kumma(l)lista.

Kolme päivää + oikolukupäivä jäljellä. Kolme isompaa juttua kirjoitettavana + abstrakti, johdantoluvun tarkistus ja otsikon muuttaminen vastaamaan työn sisältöä.

Harmi, että viimeyönä gradu tuli uniin, mutta jospa säilyisinkin pirteänä vielä tänään.

Alkaa hiipumaan

Posted in selittelyä avainsanoilla , , , on 6.02.2009 by Timo Albert

Ei jaksaisi keskittyä neljääkymmentä minuuttia putkeen enää. Pitäisiköhän lyhentää loppupäivän pätkät puoleen tuntiin tai jotain?